Medeia

Tänään oli sikäli tärkeä päivä koko kurssia ajatellen, että viikon kestäneiden päivittäisten keskustelujemme jälkeen päätimme jokaiselle kurssityön aiheen. Oma aiheeni on työotsikoltaan ”Kreikan- ja latinankieliset kuvaukset lapsista ja nuorista Medeia-traditiossa: asenteita, toimijuutta ja avoimia kysymyksiä”. Teksteinä tärkeimpinä mm. Euripides, Seneca, Ovidius ja G. Valerius Flaccus, muina mm. Naupaktos, Epimenides Kreetalainen, Hesiodos, Eumelos, Kreophylos, Herodotos, Apollonius Rhodoslainen, Apollodoros, Hyginos, Pindaros, Pausanias ja Diodorus Sisilialainen. Ajattelin työekonomian vuoksi painottaa työtäni kirjallisen materiaalin tutkiskeluun, mutta koska Medeian taru on ollut niin suosittu aihe kuvataiteissakin, ammentanen sieltä puolelta jotain vähintään sellaisessa points of reference -hengessä, mutta saa nyt nähdä mihin suuntaan juttu kehittyy. Tästä tod näk lisää myöhemmin.

Työolosuhteista ei ainakaan pitäisi olla kiinni: kävimme eilen tutustumassa American Academyn kirjastoon, joka kyllä nopeasti pomppasi lempikirjastoiden joukkoon suhteellisen hyvän valikoimansa, helppokäyttöisyytensä ja yleisen rauhallisen, mutta ahkerointiin motivoivan tunnelmansa vuoksi. Harmillinen, mutta ymmärrettävä miinus: viikonloppuaukiolon puuttuminen. Ulkopihalta (kuvia sisältä ehkä joskus, nyt en vielä debyyttivisiitillä rohjennut räpsiä)..



Aloin miettiä, että olenko itse asiassa koskaan ollut mukavammassa kirjastossa työskentelemässä? Ateenan Nordic Library oli ehkä yhtä mieluisa: pieni, sympaattinen, mutta valikoimaltaan omien kiinnostuksenkohteitteni kannalta täysin riittävä, ainakin aikanaan (ja eiköhän vieläkin aika pitkälle pääsisi).

Mitä muuta? Luentoja mm. parilta suomalaisen antiikintutkimuksen merkkihenkilöltä, joita en aiemmin ollut kasvokkain edes tavannut: Heikki Solinilta – joka keskittyi jakamaan yleishyödyllisiä vinkkejä kuinka kehittyä antiikintutkimuksessa ja kertoili omasta urastaan – ja Outi Merisalolta, joka keskittyi Vindolandan puutauluihin. Kiertelyä toistaiseksi vielä ainoastaan Roomassa, tutuilla paikoilla. Tosin poikkeuksena: kummallakaan kahdesta aiemmasta vierailustani Roomassa en ollut jostain syystä ehtinyt käydä Castel Sant’Angelossa (eli ns. Illuminatien Valaistuksen kirkossa) mutta tänään tuli sekin aukko korjattua. Enkeli kattotasanteelta:



Dan Brownista puheen ollen pieni vuodatus sallittakoon: vaikka en mikään fani olekaan, on minusta ihmeellistä, miten monet kohtuullisen fiksut ja useita kirjoja lukeneet henkilöt (ja muutkin) tuntuvat pitävän Brownia jonkinlaisena ”huonon kirjailijan perikuvana” perustellen väitettä milloin milläkin tavalla. Toiset sanovat juonia älyttömiksi, toiset henkilökuvausta paperiakin ohuemmaksi. Jos ymmärtää sitä genreä, missä Brown toimii, on helppo asettaa kerronta, juonikuviot ja karakterisaatio taiteelliseen kontekstiinsa – sitä paitsi, kaikissa noissa on kiistattomat ansionsa ja logiikkansa: Brown on noloimmillaan levollisissa ja onnellisissa kohtauksissa (esim. Enkelien ja demonien loppukohtaus), joten on ansiokasta häneltä rakentaa nopeasti tempoilevia toiminnallisia juonia. Tai: koska Brown luonnostaan (?) kirjoittaa yksinkertaisesti, mutta pseudo-älykkään sekavasti, on häneltä fiksu veto ottaa kirjoihinsa mukaan runsaasti dialogia, josta merkittävä osa on sisäistä – asiat selitetään pariin kertaan vähän eri tavoin, joten saadaan aikaan kohtauksia, joissa asiat ovat usein lukijalle entuudestaan tuntemattomia – historialliset ilmiöt ja teoksen juoni – mutta silti tyhminkin lukija ns. pysyy kärryillä. Populaarikirjallisuudelle on tietenkin tilauksensa, Brownille on tilauksensa. Jos Brownin tarinoita vertaa esim. Ruusun nimeen – jossa myös sankari ratkoo mysteerejä ja jossa myös juoni on suhteellisen uskomaton paikoitellen – ei Brownilla ole mitään jakoa, tietenkään mutta siinäpä se: Eco ja muut eivät ole oikea vertailukohta. Hatunnostoni siis Brownille, koska kirjailijan tehtävä on luoda maailmoja ja tarinoita ja kertoa niistä lukijoille, jotka parhaassa tapauksessa viihtyvät, nauttivat tai kenties jopa liikuttuvat tarinoiden voimasta – ja tätähän Brown tekee. Ja jos en muuten, niin ihan periaatteesta pyrin kunnioittamaan kirjailijoita ja muita taiteilijoitakin, vaikka en olisikaan jokaisesta taiteellisesta ratkaisusta hurmioitunut.

” Our connection was fine professor and I have an extremely low tolerance for bullshit.”
- Dan Brown, The Lost Symbol (jota en ole lukenut).