Pinakoteekki I

Sellaisina päivinä, joina tulee lähinnä vain istuttua lukemassa ja kirjoittamassa, harvoin tapahtuu mitään ihmeellistä. Ruokakaupassa olen käynyt ja vähän lenkillä ja kirjoitellut jotain omiani ja vähän shoppaillut. Sekalaisia kuvia sieltä täältä kurssia:


Kannanotto lukemisen kannattavuudesta (Napoli).


Koiranilmainen kevätpäivä (Pompeji).


Kahvia kirjoittamisen mukavoittamiseksi (Villa Lante).


Yksityiskohta patsaasta (Villa Giulia).


Kulkemassa takaisin jalkapallopelistä (Stadio Olimpico).


Mosaiikkikattoa (Santa Costanza).


Kaukoputki kattoterassilla (Norjan Rooman-instituutti).


Tiber, pari siltaa ja Villa Lante vasemmassa yläkulmassa (Castel Sant’Angelosta kuvattuna).


Jäi harmillisesti näkemättä kun juuri samana päivänä lähdimme Campaniaan. Tuskin tulee mahdollisuutta Italiassa nähdä ko. pyttyä vähään aikaan…


Herkulaneumin virtuaalisen museon "vetonaula": laita esine kuppiin ja näe se hologrammina - pretty sweet. Testissä napolilainen metrolippu.


Vähän värien kanssa pelleilyä osakseen saanut Hannu Väisäsen Orfeo-maalaus. Alkuperäiseen nähden suurin ero on lähinnä se, että taustaväri ei ole harmahtava vaan kellertävä (Villa Lante).

Tässä vielä pari otosta Capitoliumin museoista, joissa kävimme tänään aamulla. Voisi ajatella, että yleensä ennalta tuttuihin museoihin ei tulisi lähdettyä aivan yhtä innostuneena kuin uusiin museoihin (ellei ko. museo sitten ole jostakin erityisestä syystä erityinen) ja on se tavallaan vähän niinkin, mutta kyllä silti aina uusien ihmisten kanssa ja hieman erilaisiin asioihin fokusoituen saa aina paljon irti tutummistakin museoista.

Colleen

Viime päivät pelkkää kirjastotyöskentelyä, American Academyn (joka sijaitsee siis vain parin minuutin kävelyn etäisyydellä Lantesta) lisäksi en ole käynyt oikeastaan missään. Tai no Billassa (eli entisessä Standassa) kävin hakemassa ruokaa.

Loppuviikon pitäisi kulkea suunnilleen samaa vapaan kirjastotyöskentelyn polkua, joitain yksittäisiä luentoja ja Rooman sisällä tapahtuvaa pienimuotoista museokiertämistä ohjelmassa tosin on.

Kurssityöni otsikko on nykyisin ”πύλας ἀνοίξας σῶν τέκνων ὄψῃ φόνον - Medeian ja Jasonin yhteiset lapset antiikin kirjallisissa esityksissä: subjektiutta ja objektiutta”. Ajattelin aluksi tutkivani myös muita Medeia-tarinoiden ei-aikuisia hahmoja, mutta sitten tulin järkiini ja heitin kaiken pois, pidin ainoastaan yhteiset lapset. Hylkäsin siis myös sen Medeian lapsen, jonka isä ei ollut Jason. Keskityn subjektiuteen ja objektiuteen eli siihen mitä lapset itse tekevät tarinoissa ja toisaalta miten heihin suhtaudutaan ajatusten ja tekojen tasoilla.



Gradullekin on ollut aikaa jonkin verran, mutta mihinkään päivittäisen monituntisen gradusession luksukseen ei ole ollut varaa – se ylellisyys saa jäädä odottamaan Suomea ja kesää, jolloin projekti viimeistään tulee valmiiksi. Tai kai se olisi itsestä kiinni, voisihan gradua täälläkin tehdä paljon enemmän, mutta se olisi suoraan pois kurssityöstä, josta ei haluaisi tehdä ihan surkeaa – ja jokainen kahta tutkielmaa tms samaan aikaan tehnyt tietää, että molempien projektien samanaikainen tehokkaasti etenyttäminen on vähän hankalaa paitsi ajankäytöllisistä niin myös mielen fokusointuneisuudellisista syistä. When your mind works on a murder, everything else becomes a blur.

Lopuksi pieni musiikkipala: Joanna Newsom - Colleen

Auringon alla

Eilen ohjelmassa oli raunioita Villa Adrianan tyyliin, lisukkeina Villa Gregorianan ja Tivolin pikkukaupungin katsastelua.

Hadrianuksen villassa kiinnostavinta ei mielestäni ole mikään yksittäinen kohde, vaan kompleksi kokonaisuudessaan: miten rakennukset ja niiden käyttö suhtautuivat toisiinsa jne. Kumminkin jos yhden vinkin tulevia vierailuja varten antaisin, niin se olisi: ota pari sämpylää mukaan ja ruoki niillä villan nälkäisiä kaloja. Canopuksen ja Poikileen kalat ovat suurempia kuin Teatro Marittimon kalat, jotka eivät saa turisteilta yhtä paljon huomiota kuin kahden suuremman altaan kalat – suosi siis Marittimoa(kin).



Villa Gregorianassa ei ainakaan nykyisin ole mitenkään adrianamaisen mittavasti nähtävää: paikka on lähinnä rotkolaakson toisella puolella oleva luontopolku kuorrutettuna kohtuullisella määrällä raunioita, mikä ei sinänsä tarkoita, etteikö kohde olisi tarkastelemisen arvoinen – päinvastoin: havaintoja tulee tehtyä jotenkin skarpimmin, kun peräkkäiset kohteet ovat hiukan erilaisia.

Viikonloput ovat kurssilla tavallisesti vapaita, tosin lauantai-aamuisin on joskus ohjelmaa. Tänään pidimme aamulla miniseminaarin, sovimme opponeeraukset ja puhuimme ensi viikon ohjelmasta, joka näyttäisi olevan aika lailla kirjastotyöskentelypainotteinen (ei yhtään retkeä Rooman ulkopuolelle), mikä sopii ainakin itselleni oikein hyvin – ehtii kurssityön ohella tehdä vähän graduakin.



Ai niin, sain ostettua nyt jo erinomaiselta vaikuttavan ja tulevaisuudessa monelta suunnalta kehuja kerännevän Edith Hallin teoksen Greek Tragedy – Suffering under The Sun (Oxford University Press 2010).

Kermaa saanut kissa, kissatroikka, kissoista ei liian innoissaan oleva koira, koira lihakaupassa:

Via Appia

Alkuviikolla luentojen ja kirjastotyöskentelyn lisäksi tapahtunutta:

Darker Sides of Childhood -konferenssi Lantessa. Neljä hyvää puhujaa, joista mielenkiintoisin oli varmaankin Christian Laes (”When Classicists Need to Speak Up: Antiquity and Present Day Pedophilia-Pederasty”).

Centrale Montemartini uudelleen, uudesta näkökulmasta.

Via Appia Antica -kävely: Quintilianuksen villalle asti ja vähän ylikin eli vähään aikaan ei tulle käveltyä tuota tietä pidemmälle. Matkalla tuli vastaan yhtä sun toista katakombia, rauniota, hautaa, monumenttia jne, mm. kristinuskon varhaisvaiheiden kannalta hätkähdyttävä inskriptio:



Illallinen Sveitsin Rooman-instituutissa. Ruoka oli oikein hyvää, kuten tuommoissa tilaisuuksissa useimmiten. Tryffelipastaa, salaattia, paistia, uunikasveja (ja liian kermaista jälkiruokaa, josta huolimatta): miam!

Santa Costanza. En ollut ennen käynyt eli jo siksikin hyvä visiitti.

*Miten kurssityö etenee? Mukavasti. Pitäisi saada Korintin/Perakhoran Hera Akraia -kultista vähän nykyistä rautaisampi ote niin etenisi vielä mukavammin.

Campania

Campania-eksku takana: Pompeji, Oplontis, Herkulaneum, Salerno, Paestum, Amalfi ja Napoli suoritettu. Hienoja raunioita, hyviä museoita (Herkulaneumin Museo Archeologico Virtuale tosin oli aika turha) ja asiantuntevaa opastusta à la Ria Berg eli kyllä kelpasi. No, ilmat tosin olivat vähän sateiset ja kylmät, mutta ei viitsi valittaa, kun töissähän sitä oltiin eikä huvittelemassa ja toisaalta pitää osata varustautua sinänsä ei-niin-harvinaiseen kevätsateeseen. Valokuvaamista sumu tosin haittasi: Vesuviuksesta ei saanut oikein kunnollisia kuvia (eikä siten myös Milla Magiasta) mutta sellaista se on...

Mitään syväluotaavaa Campania-skrutinaatiota ei taida nyt herua, mutta kevään aikana kerätyn Gatti di Roma -kavalkadin ensimmäinen osa kylläkin:

Calcio

Eilen kävin – toki aamun ja päivän ensin töitä huhkittuani – katsomassa jalkapalloa Stadio Olimpicolla. AS Roma - AC Milan. Olen aina kannattanut FC Barcelonaa, mutta sympatiani olivat suosikkipelaajani (Ronaldinho) vuoksi Milanin puolella. Koska kumminkin joka puolella ympärilläni istuskeli Rooman kannattajia, en viitsinyt erityisen selväksi tehdä asiaa.

En tiedä onko vähän kornia sanoa, että italialaisuuden ymmärrystä voi lisätä käymällä katsomassa italialaisen jalkapallo-ottelun, mutta joka tapauksessa (tod näk vielä kornimmin) Italia näytti monista kasvoistaan itselleni eilen yhdet, joita en aiemmin ollut nähnyt ja pakko myöntää, että pidin näkemästäni. 70 000 italialaista eläytymässä pelin tapahtumiin ei aina niin passiivisesti – what’s not to like?

Itse ottelu oli suhteellisen tasainen ja jännittävä, Milan ehkä hitusen hallitsi, mutta lopputulos 0-0 oli ihan oikeudenmukainen. Koska tuloksella ei alkujaankaan ollut itselleni suurta merkitystä, ei maalin (tai jopa useamman) puuttuminen iltaa pilannut. Tunnelma loppuunmyydyllä stadionilla oli joka tapauksessa kokemisen arvoinen. Pitäisi yrittää käydä katsomassa tällaisia juttuja useamminkin.

Lyhyesti kumminkin muutamasta pelaajasta: Pirlo pelasi yllättävän hyvin, olin aina pitänyt häntä jotenkin yliarvostettuna. Beckham syötteli suhteellisen taitavasti, mutta vähän jos olisi fysiikaltaan paremmassa kunnossa (so. nuorempi) niin olisi joukkueelleen isompi apu, Nesta oli odotetusti suvereeni pelipaikallaan, Inzaghi ja Borriello ihan ok. Ronaldinho pelasi kaiken kaikkiaan hyvin ja oli varmaankin ottelun paras pelaaja, mutta aivan viimeinen hienosäätö ja aivan viimeinen pippurisuus jäivät ehkä puuttumaan. AS Roman parhaat olivat Vucinic, De Rossi ja Juan. Baptista oli odotetusti aivan surkea, en tajua mitä tekee Brasilian maajoukkueessa. Luca Toni ei saanut paljoakaan aikaan mutta näkyi aina hyvin pituutensa vuoksi.

Mitäs muuta? Töitä, töitä, töitä. Tiistaina lähtö Campaniaan, jossa olemme käsittääkseni perjantaihin saakka, eli ensi viikon pitäisi mennä ajankulun suhteen kuin siivillä.

Etruria

Alkuviikon teemana on ollut etruskologia. Muutaman museokiertämistä ja luennointia sisältäneen pohjustuspäivän lähdimme tutkailemaan Tarquinian ja Vulcin nekropoleja, jotka olivatkin oikein miellyttävästi valitut paikat, sillä ”Etrurian päiväretki” olisi voinut helposti mennä Tarquinia-Cerveteri-linjalle, jossa sinänsä ei ole mitään vikaa, todellakaan, mutta jotakin uuttakin näkisi mielellään..

Tarquiniassa olin käynyt aiemminkin, eikä siinä sen kummempia: hieno paikka edelleen. Tomba dell’Orco on paikan ehdoton suosikkihautani, mihin tosin vaikuttaa sinänsä hienon haudan lisäksi se, että koska paikka ilmeisesti on useammin suljettu kuin avoin, eivät sähkötkään pelanneet kunnolla (lainkaan) ja muutenkin oli parempi tunnelma kuin liian hyvin valaistuissa ja liian helppokävelyisissä haudoissa.

Vulcissa sen sijaan en ollut käynyt aiemmin, eikä siinäkään kai sen kummempia: upeita hautoja, joissa on riittänyt/riittää tutkimista. Vulci on myös museoaineistollisen historiansa kautta mielenkiintoinen: ei ehkä niinkään nykyisen museonsa kokoelman suhteen, vaan ennemmin sen museotavaran suhteen, mitä Vulcista on lähtenyt aikanaan kaikkialle Euroopan huippumuseoihin. Vulcia ympäröivä Viterbon luonto ja maaseutu ovat myös erittäin suosittelemisen arvoisia ainakin oman makuni mukaan, eikä ihme, Toskanahan alkaa heti Viterbon pohjoispuolelta.